Edellisestä kirjoituksesta on aikaa... Heti kun loma loppui ja opiskelut jatkuivat, alkoi myös ajan puute. Harmillista! En ole ehtinyt alanon-ryhmään vaikka mieli on sinne haikaillut. Loppui myös suhteellisen hyvin alkanut kunnon kohotus-projekti. Opiskelu lähti käyntiin hyvin rivakasti, ryhmätöitä, tenttejä ja ylipäänsä päivät läpeensä koulun penkillä. Iltapäivät ovat olleet pyhitettyjä pikku vintiölle ja hänen nukahdettuaan olen ollut itsekin niin naatti, että pakollisen lukemisen edessä olen käytännössä nuokkunut. Anoppini sanoi minulle, että nämä on nyt niitä ruuhkavuosia. Jotenkin hirveän negatiivinen sana tuo ruuhkavuosi. Paremmalta kuulostaisi vaikkapa kehittävä aikakausi tai henkisen rikkauden vuodet? Nämä on taas niitä juttuja missä positiivinen asenne kohtaa negatiivisen ajattelutavan. En todellakaan aina jaksa olla positiivinen, mutta silloin kun negatiiviset henget ympäröi ja ahdistaa nurkkaan, muistutan itseäni aina siitä kaikesta paskasta ja kaikesta surusta, mitä olen elämässäni ehtinyt läpikäydä. Se, jos mikään, herättää ajattelemaan ja nousemaan mustista ajatuksista takaisin positiivisen energian lämpimiin fällyihin.

Olen valintanut tehnyt kun lähdin opiskelemaan ja jätin säännöllisen päivätyöni. Opiskelu yhdistettynä pieniin lapsiin ja miehen iltapainotteiseen yrittäjän työhön on erittäin haasteellista. Välillä olen joutunut muistuttamaan itseäni perimmäisistä syistä tähän elämän muutokseen. Kun yksityinen elämä alkoi olla seesteistä ja olin varsin pitkään jo pohtinut itseäni, elämääni ja mitä minä halusin elämältä, totesin olevani vielä jotain vailla. Tarvitsin työelämääni toisenlaista sisältöä, vähän jotain enemmän ja tärkeämpää. Tai oikeastaan paljonkin enemmän ja paljon inspiroivampaa. Alan vaihto ja uuteen ammattiin opiskelu tapahtui ilman työelämän kokeiluja, se ei ollut mahdollista. Ensimmäinen opiskeluvuosi oli mielenkiintoinen, mutta sekoitti pakkaa. En ollut varma, että onko tämä ihan kympillä mun juttu vai ei? Olin kuitenkin yli kolmekymppiseksi saakka suunnitellut ja kuvitellut elämälleni ihan jotain muuta. Nyt pitikin vääntää vipua päässä ihan eri vaihteelle ja se on ollut yllättävän työlästä. Nyt sitten toisen vuoden alussa ymmärsin, että miksi lähdin tälle tielle ja mihin mun opiskelujen eri risteyksissä on mentävä. Mun on vaan kuljettava siihen suuntaan mikä tuntuu hyvältä.