"Kaikki aika, minkä nyt omistan, on tämä päivä. Kukaan ei voi estää minua käyttämästä sitä hyvin. Jos teen tästä päivästä hyvän päivän, voi huominen olla vielä parempi."

Edellä oleva teksti on Al anonin Päivä kerrallaan-kirjasta, tämän päivän tekstistä. Olen koittanut noudattaa päivä kerrallaan-viisautta, joskus siinä onnistuen ja joskus en. Itselläni on se paha taipumus, että pähkäilen niin kovasti tulevaa ja sellaisia asioita mitä haluaisin saavuttaa, että unohdan nauttia hetkestä. Olenhan edistynyt tässä asiassa, mutta usein totean itselleni kun turhan ahkerasti pohdin, suunnittelen ja haikailen, että nyt on taas hairahduttu onnellisuuden polulta. Joku viisas on sanonut, että onnellisuus ei ole määränpää vaan tapa elää. Ihminen voi kuvitella, että onnellisuuteen tarvitsee juuri niitä asioita, mitä itsellä ei ole ja mitä kohti yrittää sitten sinnikkäästi räpiköidä. Silloin unohtaa elää sitä jokapäiväistä elämää ja nauttia niistä pienistä ilon hetkistä.

Muistan hetkessä elämisen sekä taidon nauttia ja olla onnellinen, kun katson pienen poikani riemukasta naurua kun hän saa kunnon vauhdit keinussa. Usein mietin, että miksi en voi olla yhtä estoton ilossani kuin pieni lapsi? Osaanhan minä iloita, mutta aikuisen tavoin, en niin aidosti yksinkertaisista asioista. Mutta olen kehittynyt paljon siitä, mitä olin mieheni juovana aikana. Silloin en nähnyt kauneutta ympärilläni, sinistä taivasta ja erikoisia pilvenhattaroita auringon vieressä. Katselin kyllä taivasta, mutta ajatukset raksutti niin kovasti oman elämän kasassa pitämisen kiemuroissa. Tunnistin silloinkin sateen jälkeisen luonnon tuoksun, mutta se ahdisti. Ahdisti ihan siksi, että olisin halunnut nauttia, mutta en kyennyt. Kun kesän ensimmäiset lämpimät ja aurinkoiset päivät tulivat, merkitse se minulle ensisijaisesti sitä, että mieheni haluaa terassille ja ryyppäämään. Monesti tuntui, että kaiken sellaisen, josta olisin halunnut nauttia, eteen tuli näkymätön ja selittämätön muuri, joka esti ilon. Tottahan toki minä istuin auringossa ja pulahdin raikkaaseen järviveteen, silloin tällöin koin riemastuttavia onnen sävähdyksiä. Usein kuitenkin haikailin heti perään jotain lisää, esimerkiksi sitä, että mieheni olisi pitänyt nauttia samoista asioista kanssani. Sitten tipahdin taas tasaiselle harmaalle maalle kun toiveeni jäi toteutumatta. Olen todella onnellinen että tässäkin asiassa olen kehittynyt, elän ja annnan toisenkin elää! Eihän meidän tarvitse olla samanlaisia ja pitää samoista asioista, harrastaa samoja harrastuksia...