Eilen oli vaikea päivä. Tuhersin itkua, mutten tiennyt miksi. Arkipäiväiset asiat tuntuivat niin kamalan ylitsepääsemättömiltä. Lasten kiukkuilu sai pääni melkein räjähtämään ja tiskipöydän sotku sai minut ihan lapaantumaan. Mietin itseni väsyksiin. Yritin ymmärtää miksi käyttäydyn niin. Voimat olivat fyysisestikin kateissa ja henkinen energia oli valunut jonnekin kauas. Totesin jo ääneen, että onkohan minulla masennusta? Tältäkö se tuntuu?

Lähipäivien olotilani on osittain muistuttanut pahimpia läheisriippuvuuden aikoja. Olen joutunut henkisesti venyttämään itseäni äärirajoille. En ole hoitanut omaa hyvinvointiani muutoinkaan pitkiin, pitkiin aikoihin. Miksi? Olenko keskittynyt liiaksi vain muihin ja unohtanut, että minä itse olen itselleni se tärkein. Muuten en voi olla muillekaan hyvä. Olen taantunut hiljaiseksi hyssykäksi, jonka sisällä välillä kiehuu, mutta kiehunta laantuu itsestään jättäen monesti haavoja. Olenko käyttänyt tyyneyttä väärin? Hyväksynkö sellaisiakin asioita, joita minun oikeasti pitäisi muuttaa? Tiedä sitten tuota.

Illan lenkki helpotti oloa. Sai oikeastaan hyvän fiiliksen kun hölkytteli metsän keskellä hien pintaan. Olisi tehnyt mieli jatkaa pidemmällekin, mutta kello oli paljon ja janokin yritti olla. Voisi olla kyllä vapauttavaa joskus tehdä asioita ihan mielijohteesta, niin ettei tarvitsisi aina miettiä, että mitä pitää tehdä.

Tänään heräsin hyvillä mielin. Jossain vaiheessa ahdistus kuitenkin iski takaisin. Kun pienempää päiväunille laittaessani, ärsyynnyin sängyn vieressä roikkuvan verhon heiluttelusta ja siitä, että vintiö ei tuntunut taaskaan rauhoittuvan nukkumaan, olin niin väsynyt itseeni. Mikä p*rkele tässä on kun on niin kuin viulunkieli?!!!

Lähdin sitten pyöräillen nukutuskierrokselle. Vintiö nukahti kärryyn samantien, mutta päätin tehdä pienen lenkin kun aurinko vihdoin paistoi niin kauniisti ja lämminkin oli. Lenkki lempeässä kesätuulessa teki hyvää. Tuli ainakin hetkeksi aurinkoinen ja valoisa mieli. Illansuussa polkaisen ryhmään. Jos sen jälkeen loppukin puristus rinnassa häipyisi.